keskiviikko, 15. kesäkuu 2011

Ossanit rotary klubin juhlissa, sekä muuta ei niin tärkeää asiaa

Tervehdys taas! Ossanit ovat eläneet jo melkoisen kauan hiljaiseloa, mutta nyt siihen tulee loppu. Ainakin tämän postauksen ajaksi. 

Ossanit saapuivat juuri takaisin rotary klubin juhlista. Juhlien puitteet olivat komeat, rakennus näytti hienolta hotellilta ja ruokailutilatkin olivat näyttävät. Mutta se ruoka! Kaiken kaikkiaan saimme 10 eri annosta ruokaa ja joihinkin annoksiin kuului jopa 3 eri lautasta. Ruoka oli todella hyvää kuten odottaa saattoikin. Tosin ruuista en tunnistanut kuin raa'an kalan ja riisin, muut oli aivan outoja joskin hyviä.

Juhlissa oli tarjolla myös olutta, tottakai. Ja kiitos japanilaisten perinteiden lasi ei tyhjänä ollut hetkeäkään. Japanilaisen tyyliin kun kuuluu kaataa aina muille juomaa, eikä koskaan itselleen. Jotenka lasin täyttäjiä siis löytyi. :) Toinen japanilainen perinne, josta pääsimme myös nauttimaan oli tietenkin karaoke. Kun alta oli saatu pois pakolliset puheet niin eikös siellä vanhimmat jäsenet jo ollut halukkaita laulamaan karaokea. Ja kaiutin tietysti meidän pöydän vieressä, joten kivaa oli. :) Itse en kehdannut mennä laulamaan, mutta katsotaan joskus toisten sitten. Maistoimme myös japanilaista viinaa. Kyseessä oli kuumaa vettä johon on sekoitettu viinaa eli siis kuumaa viinaa. Mielenkiintoinen kokemus sekin.

Sitten muita Ossanien asioita. Haimme tämän kuun alussa "certificate of alien registration" kortin. Kyseessä on virallinen dokumentti, jota on kannettava mukana kokoajan. Kortti on saman kokoinen kuin suomalainen ajokortti ja siittä käy ilmi henkilötiedot, sekä asuin paikka niin suomessa kuin japanissa.

Olemme myös saaneet "projektin" aloitettua. Opettelemme siis käyttämään AR Toolkit sovellusta sekä Blender sovellusta. AR Toolkit eli Augmented Reality Toolkit mahdollistaa kuvien esittämisen "oikeassa elämässä". Kamera siis kuvaa paperia, jossa on jonkinlainen kuvio. AR Toolkit ohjelma sitten havaitsee tämän kuvion ja esittää näytöllä kuvan tämän kuvion päällä. Tästä tulee illuusio aivan kuin kuva olisi oikeasti kuvion päällä vaikka ei siinä olekkaan. Lisää tietoa AR Toolkit ohjelmasta löydät www.hitl.washington.edu/artoolkit/ ja täältä löydät esimerkki videon www.youtube.com/watch. Blender taas on 3D mallinnus ohjelma. Kyseisellä ohjelmalla on mahdollista valmistaa erilaisia 3D malleja. Kuten esim. videolla näkyvä panssarivaunu. Lisää tietoa Blender sovelluksesta saat osoitteesta www.blender.org/. Ilmeisesti ensi kuun alussa olisi tarkoitus sitten laittaa opitut taidot kunnolla työhön ja tehdä jonkinlainen sovellus käyttäen hyödyksi edellä mainittuja ohjelmia. Mutta tästä sitten lisää kun se joskus tulee tapahtumaan.

Ikävä kyllä mistään tapahtumista ei ole kuvia saatavilla, mutta jos sitten ensikerralla.

Ossan Jr. kiittää ja kuittaa.

lauantai, 21. toukokuu 2011

Isäntä perheen kanssa syömässä.

Ossanit olivat tänään siis syömässä, jossain ns vaihto-oppilaiden juhlissa. Oli hyvää ruokaa, ja olutta tietysti. Ruuasta en nyt valitettavasti ehtinyt ottaa kuvia kun oli kiire syödessä..

Saimme nähdä myös aidon japanilaisen tee-seremonian, ja kaikki vaihtarit pääsivät maistamaan vihreää teetä. Ei ollenkaan hullunpaa, omasta mielestäni oudon makuista kylläkin, mutta ei pahaa.

Ossan Jr. pääsee maistamaan teetä.

Sanoi hienosti japaniksi että oli hyvvöö.. En uskonut..

 

Seuraavaksi saimme todistaa tämän kimono-pukuisen naisen taikatemppuja. Oli suht hyviä temppuja jopa..

Temput tepsivät..

 

Sitten meidän vaihtareiden piti laulaa pari laulua, japaniksi tietysti, joista vain toinen onnistui. Se epäonnistunut laulu-yritys sai minulta nimen "Taiyou no uta dai-sakusen". Linkki onnistuneeseen lauluun: www.youtube.com/watch

Juhlissa meikäläine joutui (pääsi) ensimmäistä kertaa haastamaan japaniksi oikein olan takaa. Sanoivat ettei ole koskaan ollut näin hyvin japania puhuvaa vaihtaria (oma kehu haisee)..

Kaiken kaikkiaan, juhlissa oli todella mukavaa, vaikka olut loppuikin kesken jostai syystä.

Until next time, Ossan Senior.

torstai, 19. toukokuu 2011

Ossanit ovat saapuneet Japaniin

Noniin nyt se on sitten tapahtunut! Ossanit ovat viimein Japanissa. Kyllä tämä paikka on juuri sellainen kuin sen kuvittelinkin. Kumamoton kenttä oli yllättävän kaukana koululta, joten matkaan meni noin 20min ehkä... Olin niin innostunut vain katselemaan ympärilleni, joten en huomannut ajan kulkua.

Miltäs koulu sitten näyttää?

Koulunalue itsenään on jo todella iso. Alueeseen kun kuuluu koulurakennukset, asuntola sekä aivan julmetun kokeinen urheilualue. Alueella on pesikenttää, futiskenttää, suuri liikuntasali, uima-allas, sekä vielä jonkin sortin juoksurataa.

Asuntola?

Noh asuntolan huone on noin 2,5x2,5m ei siis mikään jättiläinen, mutta hyvin sinne mahtuu. Asuntola on jaettu 5 kerrokseen ja ossanit asuu ylimmässä kerroksessa. Hissiä asuntolasta ei tietenkään löydy, joten pohjelihakset kehittyvät hyvin tässä kiipeilyssä. Jokaisessa kerroksessa on vessat, suihkut (ja ammeet, voipi sitten kylpeä jos siltä tuntuu. :) , pesutuvat ja lisäksi vielä yhteinen oleskelutila. Oleskelutilassa on luettavana mangaa ja joitan japanilaisia lehtiä. Löytyy sieltä myös yksi Ilkka Remeksen kirjakin :D Myös televisio löytyy sekä pieni köökki, jossa voipi tehdä omia ruokia, jos Japanilainen ruoka alkaa tökkiä.

Tosiaan asuntolasta on pakko vielä mainita sen tiuka päiväohjelma. Tule aivan armeija aika mieleen. :)

  • Klo 7.00 Herätys
  • Klo 7.15 - 7.30 asuntolan siivousta. (Pari kertaa viikossa)
  • Klo 7.30 - 8.10 Aamupala
  • Klo 8.20 --> Koulu ohjelmaa
  • Klo 12.00 - 12.50 Päivällinen
  • Klo 17.00 - 21.50 Kylpy tai sitten vain chippailua
  • Klo 18.20 - 19.50 Iltapala
  • Klo 22.30 Paikalla olo tarkistus. Ilmeisesti tästä tulee sanomista, jos ei ole paikalla.
  • Klo 23.30 Valot pois ja nukkumaan.

Laitanpa tähän vielä muutaman kuvan asuntolan huoneesta sekä kuvan campuksesta huoneen parvekkeelta otettuna.

 

** Ossan Jr. **

maanantai, 16. toukokuu 2011

Lähtö hässäkkä

Ainakaan jännitystä ei tästä puuttunut. Lähetettiin viisumeita varten tarvittavien papereiden hakemukset ajoissa, mutta mitään ei kuulunut. Alle viikko lentoon jäljellä, eikä vieläkään mitään.. Ilman viisumeita kun  ei saa lähteä..

Sitten perjantaina, eli viimeisenä mahdollisena päivänä kuulemme että paperit on tulossa, ja kappas, lauantaina COEet ( Certificate of Eligibility ) on taskussa. Pikkasen tuli tiukkaa. Ei muutakuin maanantaina hesaan ja viisumeita hakemaan.. Niin, lento tosiaan lähtee tiistai aamuna klo 7:35.

maanantai, 16. toukokuu 2011

Ossanit aloittavat bloggaamisen!

Tänään Ossanit päättivät aloittaa bloggaamisen.

Kuvassa näkyy bloggaamisen tärkeimmät elementit.